Siinä ominaisuudessa hän on työskennellyt jo vuodesta 2004 myös
Kampin Teerenpelissä. Talo on tullut tutuksi niin ikään hänen viime
vuonna kirjoittamansa ”Viskiä ja Teerenpeliä” -kirjan myötä.
– Ei ollut erityistä ajatusta
siirtyä yrittäjästä vakinaiseksi työntekijäksi, mutta kun tällainen
yritys sitä kysyy, päätin nousta Lahden junaan, Sami sanoo.
Salmi toteaa päätökseen vaikuttaneen erityisesti Teerenpelin
luonne ”ihmisen kokoisena perheyrityksenä”. Myös porukan hyvä fiilis ja
yhdessä tekeminen, joihin hän oli jo päässyt tutustumaan Teerenpelin
Kampin panimossa, houkuttelivat.
– Ja tietysti Teerenpelin
kunnianhimo. Yrittäjät ovat rohkeita riskinottajia ja onnistujia. Toki
sellaiseen porukkaan haluaa mukaan.
Teerenpeli Yhtiöiden toimitusjohtaja ja yrittäjä Anssi Pyysing iloitsee
Salmen taloon tuomasta osaamisesta.
– Mikon persoona ja moniosaaminen
vahvistavat Teerenpeliä juuri nyt oikealla tavalla, kun pandemian
jäljiltä palaamme kasvu-uralle, Pyysing toteaa.
Salmi sanoo ottavansa paikan vastaan nöyränä ja vähän
jännittyneenäkin.
– En lähde tehtävään millään
mullistamisen asenteella sillä uskon, että tärkeintä on perustuotteiden
laatu ja sen ylläpitäminen, Salmi sanoo.
Saman katon alla kypsyvä viski kuitenkin kiinnostaa kovasti.
– Tynnyrikypsyttäminen on ihan oma
maailmansa. Odotan innolla pääseväni siihen mukaan. Ehkä sitä sitten voi
miettiä, josko oluesta ja viskistä voisi yhdessä kehitellä jotain uutta,
hän suunnittelee.
– Opeteltavaa riittää kuitenkin myös
siidereissä ja lonkeroissa, jotka ovat minulle ihan uusi aluevaltaus, hän
jatkaa.
Omaa lempioluttaan hän ei suostu nimeämään vaan vannoo enemmänkin
erilaisiin tilanteisiin sopivien juomavalintojen nimeen.
– Suomalaisissa oluissa on vahva
kausiajattelu, sillä vuodenajat määrittävät elämäämme niin paljon.
Ymmärrys oluen monipuolisuudesta ja eri tilanteisiin sopivista
oluttyypeistä on hieno juttu, josta kannattaa pitää kiinni ja ammentaa,
Salmi kannustaa.
Salmi aloitti tehtävässään heinäkuun 12. päivänä.
Teerenpeli Panimo
& Tislaamo kertoi asiasta tiedotteessaan 2.7.2021.
|
Kommentit
Lähetä kommentti