Italialaisen ruoan keidas Olivia Kluuvi avautui

Olivia Kluuvissa tarjoillaan roomalaisia klassikkoherkkuja.


 

Olivia Kluuvi tuo Helsingin sydämeen palan aitoa Italiaa. Ravintola on saanut inspiraationsa Italian pääkaupungista Roomasta ja menusta löytyy alueen klassikkoruokia.

 

Kluuvikadulla Aleksanterinkadun ja Yliopistonkadun välissä sijaitseva intiimi ja tunnelmallinen Olivia on saanut inspiraationsa Roomasta ja alueen klassisista herkuista. Menusta löytyy esimerkiksi juustoinen klassikkopasta Cacio e pepe, possunposkea sisältävä pasta Bucatini all'amatriciana sekä herkullinen suklaakakku Torta al cioccolato. Italialaisessa pizzauunissa paistetaan joka päivä rapsakoita ohutpohjaisia roomalaistyylisiä pizzoja. 

Tyylikkäästi uudistetussa ravintolassa on kahdessa kerroksessa yli tuhat neliötä ja 260 asiakaspaikkaa. Ravintolatilaan on remontin yhteydessä yhdistetty kolme pienempää liiketilaa, joista kahdessa toimi aiemmin vaateliike ja yhdessä ravintola. Tilaan tehtiin mittava remontti, jossa muun muassa kaadettiin seiniä, suurennettiin oviaukkoja ja uusittiin portaat. Yläkertaan rakennettiin uusi ravintolakeittiö ihan alusta asti. Uudistus toteutettiin yhdessä R.T. Interiorsin kanssa.

Olivia Restraurantsin kaupallinen johtaja Bent Finset iloitsee siitä, että yhdeksän kuukautta kestäneen remontin jälkeen ravintola pääsee avaamaan ovensa.

“Olivia Kluuvin sijainti Helsingin ydinkeskustassa on ihanteellinen. Kluuvi on eloisa ja vilkas alue, jossa on paljon toimistoja, hotelleja, ravintoloita ja kauppoja. Etsimme sopivaa liiketilaa nimenomaan tältä kadulta kahden vuoden ajan, kunnes löytyi juuri sopiva”,  hän sanoo.

Olivia Kluuvissa on tarjolla on joka päivä laadukasta ja maukasta italialaista ruokaa lounaasta aina myöhäiseen iltaan asti. Kluuvikadun puolella ravintolan edustalla on viihtyisä terassi, jonka tunnelma vie syöjän keskelle roomalaista katua. Terassille mahtuu 70 asiakasta nauttimaan auringosta ja italialaisista herkuista. 

Rautatieaseman Oliviassa on käynyt jo 36 000 ihmistä

Suomen ensimmäinen Olivia avattiin Helsingin rautatieaseman vanhaan lippuhalliin maaliskuun lopussa. Upeasti remontoidussa ravintolassa on riittänyt italialaisen ruoan ystäviä ja se on ollut avaamisestaan lähtien täynnä. Vilkkaimpina päivinä ravintolassa käy keskimäärin tuhat ihmistä. Lounasaikaan ravintolassa vierailee keskimäärin 300 ruokailijaa.

“Yllätyimme iloisesti siitä, miten upeasti meidät otettiin vastaan ja mikä yleisöryntäys ravintolassa on ollut. Ravintolassa on vieraillut kahden kuukauden aikana yhteensä 36 000 ihmistä”, Finset iloitsee.

Olivia Restaurants kertoi asiasta tiedotteessaan 25.5.2022.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dubai tarjoaa makeaa ja suolaista

Espoon Kivenlahteen kaksi uutta ravintolaa

Juhla Mokka luotetuin kahvimerkki 2024 -tutkimus