Kattausvinkit kevään ja kesän juhliin
![]() |
Kauniin kattauksen voi rakentaa lukemattomilla eri tavoilla. Inspiraation lähteeksi voi ottaa esimerkiksi tietyn värin tai värien yhdistelmän. |
Keväällä ja kesällä on monta syytä juhlaan. Kaunis ja toimiva kattaus kohottaa tärkeän päivän tunnelmaa, mutta takaa myös ruokailuhetken sujuvuuden. Lautasliinavalmistaja Fiblonin asiantuntija Anne Ekberg vinkkaa helpot niksit pöydän kattamiseen.
Kauniin kattauksen voi rakentaa lukemattomilla eri tavoilla. Inspiraation lähteeksi voi ottaa esimerkiksi tietyn värin tai värien yhdistelmän. Värit voivat liittyä vuodenaikaan tai sesonkiin, esimerkiksi keväällä ja kesällä luonto tarjoaa rutkasti eväitä suunnitteluun.
”Kattauksessa voi käyttää saman värin eri sävyjä, kuten mansikka, kirsikka ja vadelma, tai luoda kontrastia vastaväreillä. Yhdisteltävät värit voivat olla kirkkaita, murrettuja tai kumpaakin. Väreillä kannattaa leikitellä!” rohkaisee lautasliinoja valmistavan Fiblonin viestintä- ja markkinointijohtaja Anne Ekberg.
Ekberg kannustaa testaamaan värien voimaa ja vaikutusta tunnelmaan. Esimerkiksi keltainen mielletään ilon väriksi, joka viestii hyväntuulisuutta ja ystävällisyyttä, vihreällä puolestaan on rauhoittava ominaisuus. Vuoden 2022 trendiväri, violettiin vivahtava lämmin sininen henkii itseluottamusta ja uteliaisuutta.
”Tärkeintä on, että juhlista tekee itsensä näköiset. Kattaus voi olla perinteinen tai moderni, rohkea tai hillitty. Astioissa voi sekoittaa vanhaa ja uutta, käyttää niitä luovasti eri käyttötarkoituksiin ja lainata tai vuokrata puuttuvat kipot ja kupit”, Ekberg neuvoo.
”Erilaiset lautasliinat, kukat ja oksat ovat helppo ja edullinen tapa muuttaa kattauksen ilmettä vuodenajan mukaan ja tuoda väriä tai vaihtoehtoisesti rauhaa ruokapöytään.”
Ekberg muistuttaa, ettei lautasliina ole pelkkä koriste: sillä suojataan syliä ja pyyhitään suupielet. Siksi onkin tärkeää, että lautasliina on oikean kokoinen. Kahvitteluun käy ohuempi lautasliina, ruokatarjoiluun varataan asetta reilumpi ja paksumpi liina.
Kattaus pysäyttää arjen ruokahetkiin
Kaunis kattaus ei kuulu ainoastaan juhliin – myös arkena kannattaa kiinnittää huomiota esillepanoon.
”Pöydän kattaminen luo puitteet yhteiselle ruokahetkelle. Se toimii vastapainona arjen kiireelle ja antaa ruoalle sen ansaitsemaa arvostusta. Yhteiset ruokahetket parantavat hyvinvointia ja vahvistavat ihmissuhteita”, Ekberg sanoo.
Pienetkin lapset voi ottaa mukaan valmisteluihin eri tavoin. Lautasliinojen taittelu on hauskaa puuhaa, ja netistä löytyy erilaisia taitteluohjeita. Fiblonin sivuilta löytyy esimerkiksi mehitähden ohje.
Muista nämä kattauksesta:
1. Vahvuudeksi värit: vaihda värimaailmaa helposti erivärisillä lautasliinoilla tai kukilla.
2. Lainaa ja vuokraa asioita. Kaikkea ei tarvitse omistaa itse.
3. Heittäydy luovaksi – yhdistele vanhaa ja uutta ja hyödynnä astioita eri tavoin. Alkukeiton voi tarjoilla esimerkiksi kahvikupeista.
4. Ota lapset mukaan valmisteluihin. Pöydän kattaminen on hauskaa yhdessä tekemistä, samalla lapsi saattaa kiinnostua ruoanlaitosta.
5. Kata pöytä myös arkena, se tuo iloa ruokahetkeen.
Kommentit
Lähetä kommentti