Helsinkiläinen Forza menestyi pizza-gaalassa

Forzan perustajat Luca ja Salla-Maria Platania esittelevät Forzalle myönnettyä palkintotaulua.

 

Italialainen Top 50 pizza -raati valitsi maailman 100 parasta pizzeriaa, ja tämän vuoden tammikuussa avattu Forza on ainoa suomalaispizzeria listalla.

 

Napolissa 7. syyskuuta järjestettyyn juhlatilaisuuteen oli kutsuttu raadin aiemmin tänä vuonna palkitsemia pizzerioita Italiasta, Euroopasta, Yhdysvalloista, Aasiasta ja Afrikasta. Forza oli mukana kilpailussa, koska keväällä helsinkiläispizzeria palkittiin Euroopan 22. parhaana pizzeriana.

Ensimmäisen palkintosijan jakoivat Una Pizza Napoletana New Yorkista sekä Italian Casertassa toimiva I Masanielli. 

Palkinnon Napolista kävivät hakemassa Forzan perustajat Luca ja Salla-Maria Platania.

– Oli hienoa päästä jo nyt maailman parhaiden pizzerioiden joukkoon, ja saimme jopa paremman sijoituksen kuin muutamat itse fanittamamme italialaispizzeriat. Tarinamme on vasta alussa ja haluamme koko ajan tarjota asiakkaillemme mielenkiintoisempia elämyksiä, joten tästä on hyvä jatkaa, kuvailevat ravintoloitsijat tunnelmiaan, sanovat Plataniat Forzan tiedotteessa 9.9.2022.

Forzan erikoisuus on kaikenlaisten pizzojen valmistaminen. Ainutlaatuisessa punavuorelaispizzeriassa on mahdollista maistella friteerattua pizzaa, aidossa puu-uunissa paistettua napolilaista pizzaa sekä roomalaista levypizzaa. Jokainen pizza viimeistellään erilaisella oliiviöljyllä, ja kaikilla pizzoilla on oma suositusviini- sekä olut. 

Forzassa valmistetaan myös roomalaisia maritozzo-leivonnaisia, joista jokaisesta yritys lahjoittaa euron Suomen Syöpäsäätiölle. Hyväntekeväisyyskohde on pariskunnalle tärkeä, sillä Luca sairastui syöpään juuri ennen ravintolan avausta. Syöpähoidot ovat kuitenkin nyt takana päin ja pizzamestari toivoo voivansa palata pian töihin uunin äärelle. 

Forza toimii osoitteessa Pursimiehenkatu 29–31, 00150 Helsinki.

 

www.forzahelsinki.fi


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dubai tarjoaa makeaa ja suolaista

Espoon Kivenlahteen kaksi uutta ravintolaa

Punto e Pasta on hyvä lisä Tikkurilan ravintolatarjontaan