Otto Hietamiehelle hopeaa nuorten kokkien MM-kisoissa

Otto Hietamies ja Esa Koppelo.


 

Alle 27-vuotiaiden kokkien maailmanmestaruuskilpailut käytiin viime viikonloppuna Meksikossa. Kilpailuun otti osaa 17 nuorta oman maansa parasta kokkia ympäri maailmaa. Suomen vuoden nuori kokki Otto Hietamies menestyi kilpailussa tullen hienosti kakkoseksi.


Kansainvälisen gastronomisen järjestön Chaîne des Rôtisseursin vuosittain järjestämä Jeunes Chefs Rôtisseurs Competition -kilpailu järjestettiin tänä vuonna 5 - 9.10. Meksikossa. Arvostettuja tekniikka- ja makutuomareita oli kisassa yhteensä 16 asiantuntijaa. Tuomarit arvioivat kilpailijoiden suorituksia Keittiömestareiden Maailmanliiton ohjeistusta noudattaen.

Meksikossa Oton kisavalmentajana ja tukena toimi Suomen kansallisen kilpailun johtaja Conseiller Culinaire Esa Koppelo. Esa toimi myös yhtenä makutuomarina kansainvälisessä tuomaristossa.

”Otto valmistautui kisaan hienosti. Keittiössä tekninen osaaminen oli hiottu huippuunsa. Keittiötuomarit antoivat loistavaa palautetta keittiötyöskentelystä. Oton annokset olivat näyttäviä ja makumaailma oli hyvin Skandinaavinen. Se iskee hyvin tuomaristoon. Olemme hyvin tyytyväisiä kokonaisuutena kilpailuun sekä koko matkaan Meksikoon”, toteaa Esa.

Otto Hietamies työskentelee Lapland Hotels Bulevardi, Ravintola KULTÁ-keittiössä Helsingissä. Hän valmistautui kisaan harjoitellen kuluneen kesän ahkerasti.

”Kisa meni suunnitelman mukaan. Black Box-raaka-ainekorissa ei ollut isompia yllätyksiä. Keittiössä kaikki toimi hyvin, ainoastaan tilaa olisi saanut olla enemmän. Hopea on hieno saavutus, olen siitä hyvin tyytyväinen. Tämä on iso asia pienelle Suomelle. Kisassa oli kuitenkin 17 maansa parasta”, kiteyttää Otto kisasaavutuksista.

Kisan voitto meni Norjaan ja pronssi matkasi Uuteen-Seelantiin.

Nuorten kokkien maailmanmestaruuskisoja on käyty vuodesta 1977 lähtien. Vuosittain järjestettävän Nuorten kokkien kilpailun tavoitteena on antaa nuorille ammattilaisille mahdollisuus kehittää taitojaan. Kilpailu tukee pyrkimystä vaalia ja ylläpitää oman kansallisen keittiömme perinteitä. Kansainvälisissä kilpailuissa suomalaiset ovat voittaneet mestaruuden kahdesti ja edellinen mitali on vuodelta 2018 jolloin Suomi sai MM-pronssia.

Chaîne des Rôtisseurs Finlande kertoi asiasta tiedotteessaan 11.10.2022.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dubai tarjoaa makeaa ja suolaista

Espoon Kivenlahteen kaksi uutta ravintolaa

Saarioinen luotetuin valmisruokamerkki -tutkimus