Pirkkalaan uusi ravintola - Pyynikin Smokehouse
Pirkkalan Suupantorille, kirjaston taloon, avataan 1. helmikuuta ravintola Pyynikin Smokehouse. Pitkään kypsytettyjen lihojen lisäksi ravintola tarjoilee lounasta sekä annoksia myös kevyempään makuun – Pyynikin panimon omia juomatuotteita unohtamatta.
Pyynikin Smokehouse toimi aiemmin Pyynikin Brewing Oy:n panimon yhteydessä Tampereen Tesomalla. Se lopetti toimintansa panimorakennuksen saatua purkutuomion uudisrakentamisen tieltä. Uusia tiloja etsittiin jonkin aikaa.
”Tavoitteenamme oli avata uusi ravintola jo loppuvuodesta, mutta hyväähän kannattaa odottaa. Uskon, että Pirkkalassa on kysyntää rennolle ruokaravintolalle, ja toivonkin, että kuntalaiset ottavan tämän hyvänmielen olohuoneen omakseen. Maittavan ruuan ja juoman perässä kannattaa toki tulla vähän kauempaakin”, vinkkaa Samu Saarikoski, hallituksen puheenjohtaja, Pyynikin Brewing Oy.
Ravintolakonsepti uudistuu
Aikaisemmin Smokehousen listalla oli yksinomaan niin sanottua äijäruokaa eli savustimessa hitaasti kypsytettyä lihaa lisukkeineen. Pirkkalaan avattavan ravintolan tarjonnasta löytyy myös kevyempää syötävää.
Päiväsaikaan ravintola palvelee lounastajia monipuolisella ja vaihtuvalla listalla. Iltapäivästä myöhäiseen iltaan on tarjolla liha-, kala- ja kasvisvaihtoehtoja.
Juomaa myös mukaan
Ruokailijoiden lisäksi Pyynikin Smokehouse toivottaa tervetulleeksi käsityöläisoluiden ja muiden juomien ystävät.
”Ravintolassa tullaan tarjoilemaan kaikkia Pyynikin tuotteita – meillähän valmistetaan oluen lisäksi myös lonkeroa, siideriä sekä palkittuja vodkia ja ginejä. Kauppavahvuisia juomia saa ostaa myös mukaan”, Saarikoski kertoo.
”Muutenkaan ravintolan ei ole tarkoitus kangistua ihan perinteiseen muottiin. Suunnitteilla on muun muassa juomatarjontamme ympärille rakentuvia maisteluiltoja sekä erilaisia teemaviikkoja, ja onpa meidän mahdollista jalkautua myös lähiseudun tapahtumiin liikuteltavan savustimemme kanssa. Pirkkalassa on tällä hetkellä hyvä pöhinä, ja uskon Pyynikin Smokehousen virkistävän paikallista tarjontaa edelleen”, hän lisää.
Pyynikin Smokehousen operatiivisesta toiminnasta vastaa Restbar Group.
Lähde: Restbar Group 5.1.2024
Kommentit
Lähetä kommentti