Hyvää Suomesta -merkki 30 vuotta

Myös Joutsenlippuna tunnettu Hyvää Suomesta -merkki kertoo, että elintarvike on valmistettu Suomessa ja mikä oleellisinta, kotimaisista raaka-aineista.


 

Nykypäivänä miltei kaikki suomalaiset tunnistavat elintarvikepakkauksista löytyvän sinivalkoisen joutsenen. Myös Joutsenlippuna tunnettu Hyvää Suomesta -merkki kertoo, että elintarvike on valmistettu Suomessa ja mikä oleellisinta, kotimaisista raaka-aineista. Joulukuun 16. päivä 2023 tuli kuluneeksi 30 vuotta Hyvää Suomesta -merkin julkistuksesta. Merkin synty vaati tuhansia ajokilometrejä ja paljon puhetta, jotta koko ruokaketju saatiin mukaan kotimaisen alkuperän asialle.

 

Hyvää Suomesta -alkuperämerkki syntyi Suomen EU-jäsenyyden kynnyksellä, kun tiedettiin, että ruokamarkkinat vapautuvat ja Suomeen alkaa virrata tuontiruokaa. Tuolloin mietittiin, miten suomalaiset voisivat helposti saada ruokakaupassa tietoonsa, mitkä tuotteet ovat kotimaisia.

Ensimmäinen Hyvää Suomesta merkitty tuote oli Atrian lenkkimakkara. Kovan työn tuloksena ensimmäisenä vuotena Hyvää Suomesta-merkkiin saatiin mukaan 2500 elintarviketta. Tänä päivänä Hyvää Suomesta -tuotteita on kaupoissa tarjolla lähes 13 000, ja merkinkäyttäjinä on noin 350 elintarvikealan yritystä ja tuottajaa. Merkkijärjestelmässä olevat yritykset ovat keskenään erilaisia ja usein myös kilpailijoita keskenään, mutta yhteistä kaikille Hyvää Suomesta -merkkiä käyttäville yrityksille on yhteinen sitoutuminen kotimaiseen raaka-aineeseen ja työhön. 

Alusta asti merkillä on ollut tiukat kriteerit ja niiden noudattamista valvotaan ulkopuolisten tarkastajien toimesta. Vilunkipeliä ei juurikaan ole esiintynyt, ja poikkeamat valvonnoissa johtuvat yleensä inhimillisistä erehdyksistä.

 

Koko kansakunnan talkoot

Heti alussa ymmärrettiin, että alkuperämerkki menestyy vain, jos sen taakse saadaan niin tuottajat, teollisuus, kauppa, valtakunnan korkein johto kuin kuluttajatkin. Kyseessä oli koko kansakunnan talkoot, ja siinä onnistuttiin. Tällä hetkellä Hyvää Suomesta -merkki on kuluttajien silmissä Suomen arvostetuin alkuperästä kertova merkki.

Myös sinivalkoinen pakkausmerkki on kestänyt hienosti aikaa. Merkin suunnittelija graafikko Kyösti Varis valitsi merkin tunnukseksi joutsenen.

"Padat ja kattilat ovat eri puolilla maailmaa samanlaisia. Kyse on enemmän siitä, miltä alkulähteiltä ruoka on peräisin. Tätä kautta löytyi aineksia puhtaasta luonnosta ja joutsenesta.”

"Kotimainen ruoka oli meille suomalaisille sydämen asia 30 vuotta sitten, kun Hyvää Suomesta -merkki perustettiin. Se on sitä edelleen, ja oman maan ruoka ja omissa käsissämme oleva ruoantuotanto koetaan tässä ajassa yhä tärkeämpänä. Puhdas luonto ja osaava ruokaketju ovat edelleen ne tekijät, joista voimme olla onnellisia, ja joista Hyvää Suomesta -merkki kertoo", toteaa Ruokatieto Yhdistyksen toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi.

 

Lähde: Ruokatieto Yhdistys ry 13.12.2023

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dubai tarjoaa makeaa ja suolaista

Espoon Kivenlahteen kaksi uutta ravintolaa

Juhla Mokka luotetuin kahvimerkki 2024 -tutkimus