Herneen tie pellolta pakkaseen käy nopeasti
![]() |
Pakasteherneen puinti alkoi 8.7. Tarkan puintiaikataulun, lyhyiden etäisyyksien sekä toimivan yhteistyön ansiosta herne saadaan pellolta pakkaseen noin kahdessa tunnissa. |
Apetit viljelyttää tänä vuonna n. 1800 hehtaaria pakastehernettä. Pakasteherneen puinti alkoi 8.7. Tarkan puintiaikataulun, lyhyiden etäisyyksien sekä toimivan yhteistyön ansiosta herne saadaan pellolta pakkaseen noin kahdessa tunnissa. Näin kotimaisen pakasteherneen maku ja rakenne säilyvät ensiluokkaisina.
Pakasteherneen puinti on päivän päälle
Pakasteherneen puinti alkoi tänä vuonna Mietoisista, Varsinais-Suomesta. Apetitin sopimusviljelijöiden viljelemän pakasteherneen puinnista vastaa Apetitin puintiryhmä, joka pui hernettä vuorokauden ympäri puintikauden ollessa kiihkeimmillään.
Apetitin
hernepuimurit ovat Suomessa ainutlaatuisia ja uusin kolmesta puimurista on
hankittu tälle kaudelle. Puimurit irrottavat herneet paloistaan jo pellolla,
josta herneet toimitetaan Apetitin Säkylän tehtaalle ripeästi pakastettavaksi.
Hernesesongilla apetitlaiset pakastavat hernettä neljässä vuorossa.
”Herne puidaan, kun se on parhaimmillaan eli makeimmillaan. Puinnin
aloittamisajankohdan ennakointiin käytetään tenderometrimittaria, jolla
tarkastellaan herneen kovuutta. Mitä alhaisempi tenderometrin lukema, sitä
makeampi herne. Kaikilta hernelohkoilta kerätään ennakkoon hernenäytteitä,
joiden avulla määritetään oikea puintihetki herneen laatua silmällä pitäen”,
kertoo Apetitin viljelyasiantuntija Matti Perttu.
Pitkän ja valoisan kesän ansiosta suomalaiset pakasteherneet ovat makeita,
laadukkaita ja arvostettuja maailmallakin. Apetit vie pakastehernettä mm.
Italiaan.
Puinnin onnistumista ennakoidaan kylvösuunnitelmalla
Jotta herneet valmistuvat tasaisesti pitkin satokautta ja ne päästään puimaan juuri oikeaan aikaan, valmistellaan kylvö huolella. Käytännössä se tarkoittaa tarkkaa kylvösuunnitelmaa, jossa on huomioitu mm. lajikkeiden kasvuaika, hernelohkojen sijainti sekä esikasvitiedot. Pakasteherneen viljelykierto on viisi vuotta, joten samalle lohkolle ei hernettä voi useammin kylvää.
”Kylvösuunnitelmassa huomioidaan hernelajikkeiden eri mittainen kasvuaika, jotta herneet kypsyisivät portaittain. Kylvösuunnitelma tehdään alueen perusteella siten, että puidessa voidaan edetä alueittain eikä isokokoisia n. 30 kilometriä tunnissa kulkevia puimureita tarvitse siirrellä edestakaisin”, kertoo kylvöstä vastaava viljelyasiantuntija Riikka Nykänen.
Tänä
vuonna pakastehernettä viljelee yli 100 Apetitin sopimusviljelijää. He ovat
kylväneet ennakkoon toimitetut siemenet Apetitin ilmoittamana
kylvöpäivänä.
”Joskus kylvöpäivää on siirrettävä, jos keli on mahdoton. Silloin joustetaan
myös tulevien kylvöpäivien osalta eteenpäin. Jos kylvössä on tauko, tulee
todennäköisesti myös puinnissa samassa kohtaa tauko”, Nykänen sanoo.
”Mitä pidempään herne kukkii, sen parempi sato”
Kalle Puotunen on viljellyt kotitilallaan pakastehernettä viimeiset kolme vuotta, jolloin Apetitin herneen viljelyalue on ulottunut Varsinais-Suomen Mynämäkeen. Pakastehernettä on tilalla ollut myös aikaisemmin, kun Apetit sitä alueella on viljelyttänyt.
”Pakasteherneen
viljelyn hyviä puolia on varhainen puinti, jonka Apetit myös hoitaa. Tämän
ansiosta jää hyvin aikaa syyskylvöjen valmisteluun. Lisäksi herne on
erinomainen esikasvi esimerkiksi syysviljoille”, Puotunen sanoo.
Harmilliseksi Puotunen kokee puolestaan sen, jos puinti ei onnistukaan juuri
silloin kun herne on kaikkein parhaimmillaan.
Pakasteherneen
lisäksi Puotusen tilalla viljellään öljykasveja ja viljoja. Käynnissä olevaa
viljelykautta Puotunen kuvaa olosuhteiden puolesta hienoksi, sillä lämpöä ja
kosteutta on ollut sopivasti. Myöskään pakasteherneen pahin tuholainen, eli
hernekääriäinen, ei ole Puotusen pelloilla vielä toistaiseksi ollut riesana.
Hernekasvustot näyttävät hyviltä ja pellolla onkin nähtävissä sekä kukkia että
palkoja.
”Mitä pidempään herne kukkiin, sen parempi sato siitä tulee. Nyt toivotaan
vain, että sadekelit eivät osu puintipäiviin,” Puotunen toteaa.
Kalle
Puotunen on
viljellyt kotitilallaan pakastehernettä viimeiset kolme vuotta, jolloin
Apetitin herneen viljelyalue on ulottunut Varsinais-Suomen Mynämäkeen.
Lähde: Apetit Oyj 8.7.2024
Kommentit
Lähetä kommentti