Joululaatikoista syntyy raikas juuressalaatti
![]() |
Ruokavaikuttaja ja ravitsemusasiantuntija Tara Junker suunnitteli lämpimän juuressalaatin, joka on sekä raikas että täyttävä. Kuva: Tara Junker |
Ruokavaikuttaja ja ravitsemusasiantuntija Tara Junker suunnitteli lämpimän juuressalaatin, joka on sekä raikas että täyttävä. Kotimainen pakasteherne on suomalaisten jouluinen suosikki ja joulupöydän tuorein herkku.
Tara Junkerin talvinen salaatti, jonka pohjana toimii Apetit
Kotimainen Peruna & uunijuures, sopii illalliseksi sellaisenaan tai vaikka
tuomaan raikkautta joulupöytään. Idea salaattiin syntyi nimenomaan
jouluteemasta.
”Meillä ei syödä kovin perinteisiä jouluruokia, vaan kaipasin joulupöytään
jotain kivaa salaattia. Juuressalaatti on mahdollisuus lisätä pientä raikkautta
perinteiseen jouluateriaan. Salaatin pohjana toimivat myös perinteisten
laatikkoruokien pääraaka-aineet: peruna, porkkana ja lanttu”, Junker
sanoo.
Uunissa paahdettuna juuresten maku syvenee ja ne saavat rapean pinnan. Salaatti
on myös helppo valmistaa, sillä juurekset ovat pussissa uunivalmiita.
Kuorimisen ja pilkkomisen voi siis unohtaa. Värikkäiden ainesten ansiosta
ruokalaji on näyttävä.
”Juuresten lisäksi salaattiin tulee lehtikaalia, punasipulia, fetajuustoa ja
appelsiinia. Salaatin voi syödä lämpimänä tai kylmänä. Oli kiva huomata, miten
hyvin juurekset toimivat salaatissa”, Junker kertoo.
Hän toteaakin, että on lukemattomia vaihtoehtoja käyttää pakastevihanneksia
salaateissa: voi hyödyntää uunijuureksia tai esimerkiksi kuumennettuja
herneitä. Jyviä sisältäviin salaatteihin, esimerkiksi kuskussalaatteihin, sopii
puolestaan tomaattinen Pomodoro Rosso -sekoitus.
”Suomalaiset kaipaisivat apua siihen, kuinka pakasteita voisi käyttää
salaateissa. Salaatti pitää osata nähdä uudella tavalla ja hyödyntää
pakastevihannesten monipuolisuutta. Niiden avulla on helppo lisätä kasviksia
ruokavalioon. Jos esimerkiksi syö juuressalaatin päivällisenä, saa siitä jo
mittavan määrän kasviksia”, Junker pohtii.
Joulupöydän tuorein - pakasteherne on joulun suosikki
Pakastevihanneksia syödään juhlapöydässä myös sellaisenaan: suomalaisen
joulupöydän klassikko on makeat ja kepeät kotimaiset herneet.
”Herneiden suosio suomalaisessa joulupöydässä
näkyy myös vuosittain myynnissä, sillä pakasteherneen menekki moninkertaistuu
joulun alla,” kertoo Apetitin markkinointipäällikkö Nina Dahlberg.
Apetitin pakasteherneet on puitu, kun ne ovat parhaimmillaan ja pakastettu
tuoreina noin kahden tunnin sisällä puinnista. Paras tapa säilyttää
pakasteherneen napakkuus myös kotikeittiössä, on kiehauttaa ne nopeasti
pienessä määrässä vettä. Liian pitkä kuumennusaika muuttaa herneen rakennetta
löysäksi.
Jos joulun herneisiin kaipaa uusia vivahteita, voi herneet maustaa appelsiinilla ja valkosipulilla. Ne tuovat uutta
twistiä herneiden makuun. Sitruksiset herneet maistuvat lisukkeena esimerkiksi
joulupöydässä.
Tara Junker on ravitsemustieteilijä sekä ruokavaikuttaja ja -kirjailija. Hän
kirjoittaa kolumneja ja laatii reseptejä eri aikakauslehtiin sekä opettaa
ruoanlaittoa Arbiksessa Helsingissä.
Kotimainen pakasteherne on suomalaisten
jouluinen suosikki ja joulupöydän tuorein herkku.
Lähde: Apetit Oyj 17.12.2024
Kommentit
Lähetä kommentti