Fazer kiitti hallitusta makeisveropäätöksestä
Hallitus on ilmoittanut luopuvansa aikeistaan korottaa makeisten ja suklaan arvonlisäveroa. Fazer kiittää tästä päätöksestä, joka on tärkeä sekä yhtiön että koko toimialan kannalta.
”Olen hyvin tyytyväinen hallituksen päätökseen perua esityksensä makeisten ja suklaan ALV-korotuksesta. Olemme yhteistyössä muiden elintarviketeollisuuden toimijoiden kanssa viime keväästä lähtien käyneet aiheesta vuoropuhelua hallituspuolueiden ja tärkeiden sidosryhmien kanssa. Haluankin koko elintarviketeollisuuden puolesta kiittää siitä, että hallitus on kuullut meitä ja alan asiantuntijoita ja päätynyt lopputulemaan, joka lieventää hieman epävarmuutta toimialallamme” toteaa Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum.
Suomi tarvitsee talouskasvua ja investointeja ja niiden vauhdittamiseen tarvitaan yhteistä tahtotilaa sekä ennakoivaa ja läpinäkyvää lainsäädäntöä. Fazerin tavoitteena on kasvaa, ja merkittävä osa kasvusta tulee viennistä. Kasvun saavuttaminen edellyttää Fazerilta investointeja.
”Hallituksen tekemän ratkaisun myötä Fazerin uuden suklaatehtaan investointiprosessi Lahteen nytkähtää eteenpäin, ja pyrimme tekemään päätöksen mahdollisimman pian” Vitzthum jatkaa.
Hallitus julkaisi joulukuussa esitysluonnoksen makeisten ja suklaan siirtämisestä korkeampaan arvonlisäveroluokkaan. Valtiovarainministeriössä valmisteltu hallitusluonnos olisi vääristänyt kilpailua markkinoilla merkittävästi ja olisi näin ollen ollut EU-oikeuden vastainen. Suunnitellun arvonlisäveron korotuksen vuoksi Fazer keskeytti viime keväänä uutta suklaatehdasta koskevan investointisuunnitelmansa arvioidakseen erilaisia vaihtoehtoja hankkeelle.
Lähde: Fazer Group 4.3.2025
Kommentit
Lähetä kommentti